(Vastine julkaistiin Hämeen Sanomissa 18.11.2015)
Sari Tanus ja Päivi Räsänen ottivat kantaa (HäSa 16.11) kansalaisaloitteen puolesta, jossa vaaditaan hoitohenkilökunnalle oikeutta kieltäytyä raskaudenkeskeytyksistä. Tätä perusteltiin oikeudella ”vakaumukseen”.
Perustelut ontuvat; gynekologeiksi ja kätilöiksi kouluttautuvat tietävät, että työhön kuuluu myös raskaudenkeskeytysten tekeminen Suomen lainsäädännön mukaisesti. Jos se ei sovi henkilökohtaiseen vakaumukseen, silloin pitää valita jokin toinen ala.
Jos kristillisten kansanedustajat todella ovat huolissaan aborteista, tällöin kannattaisi ottaa sydämenasiaksi laadukas seksuaalikasvatus. Ehkäisy ei ole yksin naisen vastuulla, omasta ja kumppanin seksuaaliterveydestä huolehtiminen kuuluu molemmille. Teiniraskauksien määrää on saatu vähennettyä tarjoamalla nuorille ilmainen ehkäisy ja lisäämällä seksuaalivalistuksen määrää peruskoulussa. Perheellisten naisten aborttilukuja voidaan vähentää parantamalla seksuaalivalistusta neuvolassa ja lisäämällä pikkulapsiperheitä tukevia palveluja.
Vielä oudompaa Tanuksen ja Räsäsen tekstissä oli raskaudenkeskeytyksen rinnastaminen eutanasiaan. Eutanasian tavoitteena on sietämättömän kärsimyksen lopettaminen, silloin kun sairauteen ei ole hoitokeinoja eikä kärsimys ole muilla tavoin lievitettävissä. Lähes jokaista kuolevaa potilasta voidaan kuitenkin auttaa hyvällä palliatiivisella eli oireenmukaisella hoidolla. Kun riittävästä kivunhoidosta ja henkisestä tuesta kuolevalle sekä hänen läheisilleen huolehditaan, niin tarvetta mielipidekirjoituksessa mainitulle ”kuolinpiikille” ei ole.
Hyvä saattohoito on jokaisen ihmisen oikeus. Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan se edellyttää hoitohenkilöstön erityisosaamista ja vastuussa sen järjestämisestä ovat sairaanhoitopiirit.
Lääketieteellisen hoidon pitää aina perustua tutkittuun tietoon ja lainsäädäntöön, ei uskontoon eikä hoitohenkilökunnan tunteisiin.
Mirka Soinikoski
Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri
Hämeenlinna