Mennyt vuosi jatkui yhtä poikkeuksellisena kuin mihin tällä hallituskaudella on jo totuttu. Alkuvuodesta näytti siltä, että koronakurimus saadaan taltuttamaan tämän vuoden aikana. Siinä onnistuttiin, mutta maailma muuttui peruuttamattomasti, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta ja sen jälkeen olemme eläneet poikkeusaikoja sodan varjon häilyessä Euroopassa.
Kriisiaikojen keskellä tarvitsemme ihmisiä ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita, jotka luovat ympärilleen ja ylläpitävät toivoa paremmasta. Tällä hallituskaudella olemme huolehtineet siitä, että yhteiskunnan äänettömät kuuluvat päätöksenteossa myös poikkeusaikojen keskellä. Teimme perhevapaauudistuksen, säädimme yhdenvertaisen vanhemmuslain ja nostimme oppivelvollisuusiän 18 ikävuoteen. Seksuaalirikoslain kokonaisuudistus tuo suostumusperustaisuuden myös Suomen rikoslakiin raiskauksia koskien.
Lisäksi olemme luoneet polun kohti hiilineutraalia hyvinvointivaltiota, uudistaneet lähes 30 vuotta vanhan luonnonsuojelulain, vieneet sote-uudistuksen maaliin sekä edistäneet vihreää siirtymää niin teollisuudessa kuin ihmisten arjessa. Lisää tämän kauden saavutuksia löydät täältä.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on jouluaattona aikaa tasan 100 päivää. Vaaleissa ratkaistaan luontokadon pysäyttäminen, fossiilienergiasta irtautuminen, lastensuojelulain uudistaminen ja Suomen uuden ulkopolitiikan suunta, joka muuttuu Nato-jäsenyyden myötä. Tulevissa vaaleissa meidän Vihreiden tulee olla se toivon ja tulevaisuuden ääni, joka puolustaa niin luontoa, eläimiä kuin ihmisoikeuksia kaikissa tilanteissa. Suojellaan elämää tällä planeetalla!
Vaalivoiton tekeminen ei kuitenkaan onnistu yksin vaan se tarvitsee yhteistyötä, tiimipelaamista ja hyvää yhteishenkeä. Jokainen voi osallistua vihreän vaalivoiton rakentamiseen oman kalenterinsa, resurssiensa ja elämäntilanteensa mukaisesti. Tuen osoittaminen piirin ja yhdistysten vihreissä kanavissa auttaa koko ehdokaslistaa, ehdokasgalleriasta löydät kaikki vihreät ehdokkaat.
Vaalikeväänä kutsun vielä Hämeen vihreitä vierailemaan eduskuntatalossa torstaina 9.2.2023 klo 18:00 – 20:00. Vierailulle mahtuu mukaan 50 henkilöä. Vierailun koordinaattorina toimii Hämeen piirin eduskuntavaalikoordinaattori Marko Helin (marko.helin@vihreat.fi), jolle voi ilmoittaa kiinnostuksestaan osallistua eduskuntavierailulle. Kyseessä on omatoimimatka, jota aiemmin olette taittaneet kimppakyydein ja mm. biokaasubussilla.
Meillä on myös mahdollisuus järjestää pienempiä max. viiden henkilön vierailuja eduskuntatalolla, jos et syystä tai toisesta pääse mukaan helmikuun vierailulle. Ota rohkeasti yhteyttä avustajaani Mikko Vesteriseen (mikko.vesterinen@eduskunta.fi), niin etsimme vapaita vierailuaikoja.
Toivottavasti näemme mahdollisimman monen kanssa helmikuussa eduskuntatalolla ja vihreillä vaaliteltoilla sekä yhdistysten tapahtumissa kampanja-aikana! Kiitos kaikille menneestä vuodesta ja antoisasta yhteistyöstä.
Vihreämpi Häme tehdään yhdessä <3
Hyvää ja turvallista joulun aikaa kaikille!
Joululomaterveisin,
-Mirka
Ps. Samalla viikkoblogi jää joulutauolle. Palataan yhteisiin asioihin taas ensi vuonna!