Ehdottomasti paras puoli kansanedustajan työssä on sen monipuolisuus. Mennyt viikko sen jälleen osoitti.
Viikko alkoi tuttuun tapaan maakunnassa, sillä maanantait ovat aina pyhitetty vaikuttamistyölle omassa vaalipiirissä. Tosin maanantaitkin kuluvat enenevissä määrin kokoustaessa, sillä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen lisäksi ns. maakuntapäiviin on keskitetty nykyään myös aluehallitus. Onneksi kuitenkin harvenevissa määrin päällekkäisinä aikoina, kun hyvinvointialueen ja kuntien rutiineja kehitetään samaan suuntaan.
Viime maanantai alkoi tuttuun tapaan aluehallituksella. Kokouksen jälkeen kipaisin tutustumaan Hämeenlinnan ruoka-avun toimintaan, joka tekee erittäin tärkeää työtä vähävaraisten ja heikompiosaisten auttamisen parissa. Lämmin kiitos työstänne hämeenlinnalaisten hyvinvoinnin puolesta!
Vierailun jälkeen oli vuorossa YLE Hämeenlinnan haastattelu alueuutisiin hyvinvointialueiden rahoituksesta. Lähes kaikki Hämeen kansanedustajat – minä mukaan lukien – ovat sitä mieltä, että hyvinvointialueiden rahoitusta pitää lisätä palvelujen takaamiseksi ja hoitajien palkankorotusten turvaamiseksi. Omassa haastattelussani painotin myös sitä, että sote-mallia on kyettävä korjaamaan, kun valuvikoja ilmenee. Koko haastattelun pääsee katsomaan täältä. Päivän päätti kaupunginvaltuuston kokous, jossa eniten keskustelutti kaupunkiin jäävä organisaatio 1.1.2023 hyvinvointialueen aloittamisen jälkeen. Hallintosääntömuutoksilla ei kuitenkaan aloiteta organisaation muutoksia, vaan ne tehdään ihan toisen prosessin kautta.
Eduskunnassa viikon suurimmat keskustelut käytiin opposition jättämästä välikysymyksestä liittyen energiamarkkinoiden toimintaan, sähkön hintaan ja hallituksen Fortum-politiikkaan. Opposition välikysymys on sikäli outo, että hallitus reagoi jo loppukesästä sekä Fortumin tilanteeseen että kasvaneisiin energian hintoihin.
Hallituksen päätöksiin lukeutuvat esimerkiksi ylimääräiset indeksikorotukset, perheiden tukeminen ostovoimapaketilla ja ylimääräisellä lapsilisällä, asumisen tukien lämmitysnormien korotukset sekä pienituloisille kotitalouksille suunnattu uusi sähkötuki. Lisäksi hallitus on päättänyt sähkön arvonlisäveron väliaikaisesta alentamisesta 10 prosenttiin. Toimet ovatkin jo purreet, sillä elokuun jälkeen energiamarkkinat ovat rauhoittuneet. Ja se on kaikkien suomalaisten etu.
Oikeastaan koko vuotta on hallinnut energiakysymykset, sillä jo alkuvuodesta hallitus teki energiatukipaketin, jolla turvattiin etenkin joukkoliikenteen ja maatalouden toimintakykyä kasvaneiden energiahintojen keskellä. Samalla alennettiin väliaikaisesti polttoaineen jakeluvelvoitetta, joka alensi polttoaineen hintaa. Tarkoituksena on, että pidemmällä aikavälillä jakeluvelvoite palautetaan, jotta väliaikaisen laskun aiheuttamat päästövähennykset pystytään kompensoimaan.
Vihreille tärkeintä on koko ajan ollut varmistaa pieni- ja keskituloisten pärjääminen keskellä energiakriisiä ja mielestämme hallituksen esittämillä toimilla siinä voidaan onnistua.
Myös opposition Fortum-kritiikki osuu ohi maalista, sillä valtion omistajaohjaus on ollut jo pidempään hampaatonta. Esimerkiksi Uniper-seikkailu alkoi jo viime hallituskaudella, joten siihen sotkuun sekä Kokoomus että Perussuomalaiset ovat yhtälailla osallisia. Jotta jatkossa vältyttäisiin Uniperin kaltaisilta umpisolmuilta, tarvitsemme tiukempaa omistajaohjausta. Seuraavalla hallituskaudella tulee ottaa askeleita kohti aktiivisempaa omistajaohjausta etenkin kohteissa, jotka ovat tärkeitä Suomen huoltovarmuudelle, energiansaannille ja kansalaisten hyvinvoinnille. Ilmastotoimista puhumattakaan.
Välikysymyksen ohella salissa käytiin surullinen keskustelu translaista ja uhanalaisten lajien metsästämisestä. Translaki lähti heti alkumetreillä väärille urille salikeskustelussa, jossa transihmisten oikeus omaan kehoon ja identiteettiin kyseenalaistettiin. Tämä on väärin. Vihreät olivat salissa puolustamassa transihmisten itsemääräämisoikeuksia ja kehollista koskemattomuutta. Vihapuheelle ei ole sijaa parlamentissa, ei missään päin maailmaa. Salikeskustelun perusteella valiokuntakäsittelystä on tulossa erittäin haastavaa, mutta me Vihreät teemme parhaamme, että uusi translaki saataisiin voimaan mahdollisimman pian.
Torstaina keskusteltiin myös maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnöstä, joka puolsi susien kannanhoidollista ja valkoposkihanhien metsästystä. Salissa Vihreät jäivät valitettavasti täysin yksin puolustamaan näitä uhanalaisia lajeja. Suomessa on viimeisimpien tutkimusten mukaan vain 300 sutta. On täysin järjetöntä metsästää susia vain kannan pienentämisen takia, jos ne eivät ole uhaksi ihmisille tai ne eivät ole ihmisasutuksen lähellä.
Liikenne- ja viestintävaliokunnassa jatkoimme postilain mietinnön valmistelua. Hallituksen esityksen tavoitteena on lisätä joustavuutta postilähetyksien toimituksiin samalla huolehtien postilähetysten alueellisesta saavutettavuudesta. Vihreille on ollut koko lakiesityksen ajan tärkeä turvata riittävä kirjepostin nopeus niille ihmisille, jotka ovat pelkän postin varassa.
Virallisten kokousten ohella eduskunnassa on paljon aktiivista ryhmätoimintaa, jotka ovat tärkeitä vaikuttamiskanavia monille sidosryhmille. Ne ovat myös hyviä paikkoja vahvistaa puoluerajat ylittävää yhteistyötä. Menneellä viikolla perustettiin ryhmä yksinäisyyden vähentämisen puolesta, jonka toimintaan jatkossa osallistun aikataulujeni puitteissa. Ryhmän tavoitteena on edistää eduskunnassa toimenpiteitä, joilla yksinäisyyttä voidaan vähentää ja asenneilmapiiriä kehittää yhteisöllisemmäksi.
Lisäksi osallistuin eduskunnan nepsy-verkoston seminaariin, jossa keskusteltiin nepsy-lasten ja nuorten sekä perheiden tukemisesta. Tilaisuudessa käytiin tärkeää keskustelua esimerkiksi siitä, miten nepsy-lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta voidaan edistää hyvinvointialueen ja koulun välillä. Nepsy-verkoston tarkoituksena on lisätä neurokirjo-työn tunnettavuutta ja luoda vuoropuhelua eri toimijoiden välille.
Viikon hauskin tapahtuma oli kuitenkin Vanajavesisäätiön 10-vuotisjuhla, jossa minulla oli kunnia olla paikalla. Vanajavesisäätiö on tehnyt hyvää ja merkittävää työtä Vanajaveden suojelemisessa, puhdistamisessa ja kestävän virkistyskäytön edistämisessä. Vanajavesisäätiö on malliesimerkki siitä, että laadukasta ympäristönsuojelua tarvitaan niin paikallisella, alueellisella, valtiollisella kuin globaalilla tasolla. Kaikki nämä tasot kietoutuvat lopulta yhteen ja ovat riippuvaisia toisistaan – myös hyöty on yhteinen.
Tänään maanantaina on tiedossa erilaista ja kiinnostavaa ohjelmaa, kun Vihreiden sisäministeri Krista Mikkonen tulee vierailulle Hämeenlinnassa. Vierailemme ensin Ukraina-keskuksessa ja sen jälkeen klo 18:30 on kaikille avoin yleisötilaisuus Hämeenlinnan kirjastossa. Tarkempaa tietoa vierailun ohjelmasta ja aikataulusta löydät Hämeenlinnan Vihreiden Facebook-tapahtumasta. Tiistaina on vuorossa Hämeenlinnan poliisikoiralaitoksen avajaiset peruskorjauksen jälkeen.
Tapaamisiin!
-Mirka