Tänään 15.10. vietetään keskenmenon kokeneiden päivää, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta keskenmenon aiheuttamasta surusta ja menetyksestä. Keskenmenolla tarkoitetaan raskauden spontaania keskeytymistä 22.raskausviikon loppuun mennessä, arvion mukaan Suomessa on noin 9000 keskenmenoa vuosittain. Erään arvion mukaan jopa puolet kaikista alkaneista raskauksista menee kesken, usein niin varhaisessa vaiheessa että nainen ei edes itse vielä tiedä olevansa raskaana.
Keskenmeno voi olla sen läpikäyvälle ja hänen kumppanilleen pysäyttävä kokemus. Lapsettomuutta kokeneelle, jolla raskaus vihdoin alkaa, voi keskenmeno olla jopa traumatisoiva. Keskenmenoon voi liittyä surun lisäksi kokemus epäonnistumisesta sekä häpeän ja syyllisyyden tunteita. Jopa ammattilaiset saattavat vähätellä keskenmenoa, eivätkä aina ymmärrä riittävästi keskenmenon psyykkisiä vaikutuksia. Henkistä tukea tulee olla tarjolla terveydenhuollossa aina keskenmenon toteamisen ja sen mahdollisesti vaatiman hoidon yhteydessä. Palvelupolun neuvolassa tulee olla selkeä sekä ammattilaisille että keskenmenon kokeneille.
Monessa neuvolassa on onneksi jo luovuttu vanhasta tavasta perua kaikki äitiysneuvolan suunnitellut ajat keskenmenon jälkeen ja vastaanotolle voi tulla puhumaan ammattilaisen kanssa mieltä kuormittavista asioista raskauden keskeytymisen jälkeenkin. Sillä voi olla ratkaiseva merkitys tulevien raskauksien ja lapsiperhearjen sujumisen kannalta, ja siksi on tärkeää tarjota vanhemmuuden tukea myös ennalta ehkäisevästi. Aiemman raskauden menetys voi aktivoitua yllättävissä tilanteissa ja ammattilaisilla tulee olla riittävää osaamista sekä traumatietoinen työote perheiden kanssa.
Viime aikoina ylikuumentunut keskustelu naisten aborttioikeudesta on keskittynyt lähinnä kiistelemään siitä mistä ja koska ihmiselämä alkaa. Laissa raja on vedetty 22.raskausviikkoon. Eri koulukuntien väittelyn sävy saattaa turhaan syyllistää keskenmenon kokeneita. Voisimmeko elämän alkamisen sijaan keskittyä pohtimaan sitä, mistä vanhemmuus alkaa? Yhteisestä lapsesta haaveilevalle parille vanhemmuus voi alkaa jo lapsitoiveesta, toisilla se syttyy niistä kahdesta maagisesta viivasta testitikussa ja joku uskaltaa alkaa iloita vanhemmuudestaan vasta sitten kun vihdoin saa pienokaisen elävänä omaan syliinsä.
Lain mukaan yli 22.raskausviikon jälkeen syntyneet lapset haudataan tai tuhkataan kuoleman jälkeen, mutta varhaisissa keskenmenoissa ei usein jää mitään haudattavaa. Hautajaisten järjestäminen on monelle tärkeä osa surutyötä ja mahdollisuus jakaa surunsa lähimpien kanssa.
Eri puolella Suomea seurakunnilla on lasten muistolehtoja ja tyhjän sylin muistopaikkoja. Olisi hienoa, jos myös Hämeenlinnassa olisi virallinen muistelupaikka heille, jotka ovat menettäneet lapsensa tai jääneet lapsettomiksi. Se tekee surusta konkreettisemman: paikka johon voi viedä kukkia, sytyttää kynttilän ja saada hetkeksi lohtua.
Jos tarvitset vertaistukea, keskenmenon kokeneille ja heidän lähipiirilleen löytyy erilaisia järjestöjä ja verkostoja, joiden kautta on mahdollista saada itselleen sopivaa tukea ja apua vaikeaan tilanteeseen. Vertaistukea tarjoavat ainakin: Simpukka ry, Keskenmenoklubi, Tähti ry ja Käpy ry.
Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomien vieraskolumnina 15.10.2022
Kuva: Salla Merikukka/2022