Perhesyistä oleskelulupaa hakevien oikeutta tehdä töitä ja opiskella helpotettava
Vuosittain noin 2000-3000 Suomen kansalaisen puolisoa hakee oleskelulupaa Suomeen. Valtaosa saa myönteisen päätöksen. Osa hakijoista on tullut Suomeen jo aiemmin ja elää puolisonsa kanssa vakiintunutta perhe-elämää lupapäätöstä odottaen. Oleskelulupaa perhesuhteen perusteella odottavalla ei kuitenkaan ole Suomessa työnteko-oikeutta tai mahdollisuutta opiskella tutkintoon johtavassa koulutuksessa ennen kuin oleskelulupa on myönnetty.
Eduskunnan lasten puolesta -ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Katja Hänninen (vas.) ja eduskunnan Monimuotoiset perheet -ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mirka Soinikoski (vihr.) jättivät perhesyistä oleskelulupaa hakevien työnteon ja opiskelun helpottamisesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.
– Se, ettei Suomeen oleskelulupaa odottava voi tehdä töitä ja osallistua yhteiskuntaan tai perheensä tulojen hankkimiseen, aiheuttaa sekä hänelle että hänen puolisolleen ja perheelleen huomattavaa taloudellista ahdinkoa. Tämä on huolestuttavaa myös lapsiperheköyhyyden näkökulmasta, Hänninen sanoo.
Tällä hetkellä hakemusten käsittelyajat ovat huomattavan pitkiä ja Maahanmuuttovirasto on jatkuvasti ruuhkautunut. Yksinkertaisin ratkaisu tilanteeseen olisi, että Maahanmuuttovirastolle turvataan riittävät resurssit perhesideperusteisten oleskelulupahakemusten sujuvaan käsittelyyn ja viraston sisäisiä prosesseja tehostetaan käsittelyn jouduttamiseksi.
– Näin statukseton välitila jäisi mahdollisimman lyhyeksi ja kotoutuminen Suomeen voisi käynnistyä nopeasti. Kotoutuminen ei lähde käyntiin, kun odottaja on suljettu käytännössä työn, työllistämis- ja kotoutumispalvelujen sekä opiskelun ulkopuolelle. Hänen on vaikea päästä näin osalliseksi yhteiskuntaan, Soinikoski sanoo.
Toinen ratkaisu olisi ulkomaalaislain muutos, joka antaisi perhesideperusteista oleskelulupaa hakevalle oikeuden työntekoon esimerkiksi samoilla ehdoilla kuin turvapaikanhakijoille.
– On myös Suomen etu huolehtia siitä, että perheet, joissa puolisot ovat kotoisin eri maista voivat hyvin, eivätkä valitse toista maata ainakaan kankean byrokratian takia. Ongelmat on ratkaistava pikaisesti myös sen vuoksi, että tämä maahanmuuttajaryhmä on viimeisten vuosikymmenten ajan jatkuvasti kasvanut ja kasvaa edelleen, Hänninen sanoo.
– Asia on ajankohtainen senkin vuoksi, että hallitus on antamassa selonteon kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista eduskunnalle piakkoin, Soinikoski sanoo.
Lue kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan ja ministerin vastaus löytyy täältä.