Maakuntamaanantaina edustajan kalenterissa oli pikavisiitti metsään. Sairion päiväkodin vanhempainyhdistys ja lapset kutsuivat kaupunginvaltuuston jäsenet keskustelemaan kaupungin säästölistasta sekä tutustumaan kansallisen kaupunkipuiston kainalossa sijaitsevaan päiväkotiin ja sen ihanaan pihapiiriin. Ehdoton suosikki oli kuusivanhus, jota kuulemma halataan aina metsään lähtiessä ja sieltä palatessa. 

Laadukas varhaiskasvatus turvallisissa ja terveissä tiloissa on ehdottomasti yksi valttikortti luonnonkauniissa kaupungissamme. Pidetään niistä hyvää huolta! Matka Sairion päiväkodille taittui mukavasti hybridibussissa, Waltti-kortilla voi ajella näppärästi myös kokousmatkat. Tiesithän, että linja 2 päätepysäkki on siirretty Aulangon ulkoilumajan parkkialueelle? Siitä pääsee suoraan Sibeliuksen metsäreitille (ja laduille, jos olisi lunta…).

Eduskuntaryhmä piti yhteiskokouksen hallitusryhmän kanssa tiistaina, jossa suunniteltiin tulevia askelmerkkejä sekä kehitettiin ryhmän toimintaa. Ensimmäistä kertaa konkretisoitui, kuinka iso ja mahtava joukko meitä on, kun ei meinattu mahtua edes kokoustilaan. Ryhmä on suurempi kuin koskaan ja ministerisalkut tuovat aivan uudenlaista asiantuntemusta ryhmän käyttöön. Näiden lisäksi vielä kaikki se osaaminen ja periksiantamattomuus puoluehallituksessa ja -valtuuskunnassa sekä vihreiden valtuutettujen arkipäiväiset taistelut ympäri Suomea… Tervetuloa osaksi tätä porukkaa, joka oikeasti muuttaa maailmaa!

Eduskunnassa käytiin keskiviikkona ajankohtaiskeskustelu velkaantumisesta. Nostin keskusteluun mukaan velkaantumisen juurisyyt ja asiakasmaksulain uudistuksen merkityksen monille velkaantuneille. Hallitusohjelma pureutuu velkaantumisen juurisyihin nostamalla heikoimmassa asemassa olevien sosiaaliturvaa ja parantamalla palveluiden saatavuutta sekä edistämällä kaikenikäisten kansalaisten talousosaamista.

Asiakasmaksulain uudistus tuo helpotuksen monelle, kun sote-palvelujen maksuttomuutta laajennetaan, sekä maksuja kohtuullistetaan. Asiakasmaksujen alentaminen ja perimättä jättäminen suhteessa toimeentuloturvaan on ensisijainen tavoite. Toimeentulotuki ei ole terveyden edellyttämien palveluiden maksamista varten, kenenkään ei pitäisi joutua turvautumaan toimeentulotukeen asiakasmaksuista selvitäkseen. Koko puheenvuoroni löytyy täältä.

Torstaina puolestaan täysistunnossa käsiteltiin keskustelualoitetta YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen toteutumisesta Suomessa. Erityisen Nuutin äiti, Vihreiden kansanedustaja Noora Koponen käytti kokemusasiantuntijan puheenvuoron, joka sai koko täysistuntosalin kyyneliin. Noora kirjoitti keskustelun jälkeen: “Tänään eduskunnan täysistunnossa oli ainutlaatuinen hetki. Jokaisesta eduskuntaryhmästä edustajia kävi halaamassa minua. Moni pyyhki kyyneleitään, moni tuli puristamaan toista kädestä. Kukaan ei ollut eri puolella. Kukaan ei halunnut pelata. Ja tämän kaiken sai aikaan Nuutti.” <3

”Care Day -juhlapäivän ideana on ollut nostaa esiin sijoitettujen lasten ja nuorten ääntä ja oikeuksia sekä yhdistää sijaishuoltoon liittyviä henkilöitä keskustelemaan ja jakamaan tietoa sijaishuollosta.”

Huumausainepolitiikka nousi jälleen keskusteluun torstain 20.2. kyselytunnilla. Marraskuun ryhmän tutkijatapaamisessa oli hiljattain aiheena kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi. Aloite saavutti 50 000 nimeä lokakuun lopussa ja etenee eduskunnan käsittelyyn. Vihreiden tavoitteena on päihteistä aiheutuvien haittojen minimoiminen ja päihteiden käytön vähentäminen, tutkimustietoon perustuen. Professori Pekka Hakkarainen (THL) esitteli tilastoraportin suomalaisten huumeiden käytöstä ja asenteista. Täältä löydät lisää ajatuksiani aiheesta. 

Perjantaina 21.2. Suomessa vietettiin ensimmäistä kertaa sijaishuollon Care Day -juhlapäivää. Lastensuojelujärjestö Pesäpuu kertoo sivuillaan juhlapäivästä: “Tavoitteena on, että Care Day järjestettäisiin tästä eteenpäin kansainvälisen mallin mukaan joka vuosi, aina helmikuun kolmantena perjantaina. Kyseessä on maailman suurin juhla sijaishuoltoon liittyen, jonka alkuperäisenä ideana on ollut nostaa esiin sijoitettujen lasten ja nuorten ääntä ja oikeuksia sekä yhdistää sijaishuoltoon liittyviä henkilöitä keskustelemaan ja jakamaan tietoa sijaishuollosta.”

Jätimme Eduskunnan Karjalakerhon kanssa hallitukselle kirjallisen kysymyksen evakkojen muiston vaalimisesta ja evakkojen liputuspäivästä. Karjalakerho edustaa eduskunnan perinteikästä kerhotoimintaa, joka kokoaa evakkojen jälkeläisiä yhteen eri puolueista ja eduskunnan työntekijöiden keskuudesta. Itsekin Karjalan evakon pojantyttärenä laitoin mielelläni nimeni alle kysymykseen toimenpiteistä, joilla vaalitaan evakkojen muistoa ja siirretään evakkoihin liittyvää historiaa uusille sukupolville.

Puoluevaltuuskunta kokousti viikonloppuna Helsingissä ja käsitteli reilun muutoksen ohjelmaa. Ohjelma sisältää linjauksia ja askelmerkkejä siihen, kuinka ilmastonmuutosta torjutaan sosiaalista kestävyyttä unohtamatta. Ohjelma pyrkii vastaamaan kysymykseen: “Miten päästöjä ja köyhyyttä vähennetään samaan aikaan?” Keinovalikoimassa on mm. verotuksen ja tukien uudistamista, panostuksia koulutukseen ja fossiilittomaan liikenteeseen sekä paljon muuta. Käy lukemassa reilun muutoksen ohjelma täältä.

Kuulumisiin! 

Mirka