Nyt on kiire. Ammattitaitoinen ja osaava suojausjoukkomme odottaa lähtölupaa Kabuliin, emmekä tarkkaan tiedä kauanko meillä on aikaa toimia ihmishenkien pelastamiseksi. Tämä kävi kaikille täysistuntosalissa 20.8. istuneille kansanedustajille selväksi viimeistään ulkoministeri Haaviston puheesta ja puhemiehen useasta muistutuksesta.
Itse peruin oman puheenvuoroni heti ulkoministerin puheenvuoron jälkeen, koska olen ilmaissut jo aiemmin täyden tukeni tälle operaatiolle. Luotan ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan tilannearvioon ja puolustusvoimien toimintakykyyn riskialttiissa hätätilanteessa. Aikaikkuna ihmisten evakuointiin on ehkä viikko, ehkä vähemmän.
Edustaja Heinonen harmitteli salissa, että puolustusvaliokunta ei päässyt asiaa käsittelemään ulkoasianvaliokunnan ohella. PuV:n varajäsenenä totean, että ehdimme käsittelemään asiaa vaikka koko ensi viikon, kunhan lähtölupa evakuointijoukolle saadaan mahdollisimman pian ja joukot pääsevät matkaan kohti Kabulin lentokenttää.
Tilanne on aivan poikkeuksellinen ja kiireellinen. Lainsäädäntömme ei suoraan tähän moniulotteiseen tilanteeseen tuo vastausta ja ensimmäistä kertaa sovelletaan lakia kv-avun antamisesta ja pyytämisestä (418/2017). Oikeuskansleria on kuultu ja kaikki päätöksentekoon osallistuvat tahot odottavat eduskunnan kantaa operaatioon.
Parlamentaarinen järjestys toimii, mutta sen on kyettävä toimimaan myös kiireellisissä tilanteissa. Akuutit tilanteet on pystyttävä hoitamaan akuutisti – legitimiteetti on aina varmistettava, mutta se ei saa viivyttää pelastustoimia. Diskuteeraamisen aika on sen jälkeen.
Lainsäädännön puutteet on tunnistettu ja niitä ehdimme eduskunnassa korjaamaan jatkossa. Maailma muuttuu yhä nopeammin ja meidän on varauduttava entistä paremmin poikkeuksellisiin tilanteisiin ja niissä toimimiseen. Valtuudet ja vastuut on oltava kirkkaat, kun tulee aika toimia.
Kaveria ei jätetä. Suomen kansalaiset haetaan kotiin ja suomalaisia Afganistanissa avustaneet tahot perheineen haetaan turvaan. Tässä on kyse Suomen maineesta ja luotettavuudesta. Puolustusvoimien suojausjoukko lähtee turvaamaan konsulitoimintaa ääriolosuhteisiin Kabuliin.
Tämän päivän istunnossa jouduimme jälleen kuuntelemaan käsittämätöntä retoriikkaa maahanmuuttovastaisilta tahoilta. Osa edustajista oli huolissaan lähinnä sosiaalietuuksien väärinkäytöstä ja osa joukkojen vakuutusturvasta. Uhkakuvien liioittelu ja maahanmuuttovastaisuus eivät tänään(kään) täysistuntosaliin mielestäni kuuluneet.
Edustaja Könttä kiteytti takarivin tuntemukset hyvin: tuokaa kaikki ehjänä kotiin sieltä.