Tällä viikolla saatiin vihdoin huojentavia uutisia, kun sotevaliokunta ilmoitti torstaiaamuna saaneensa valmiiksi mietinnön uudesta translaista. Lain yksittäisistä pykälistä käytiin neuvotteluita ja viilauksia aivan viime metreille asti, sillä sekä Keskusta että Kokoomus nihkeilivät lakia kohtaan. Lopulta Kokoomus saatiin taivuteltua lakia tukemaan, mutta Keskusta äänesti valiokunnassa Perussuomalaisten kanssa translakia vastaan. 

Translain eteneminen on iso työvoitto ihmisoikeuksille. Suomi oli pitkään ainoa Pohjoismaa, joka vaati sukupuolta korjaavilta lisääntymiskyvyttömyyttä. Nyt tämä räikeä ihmisoikeusloukkaus vihdoin korjataan. Vain Turkki ja pari muuta maata Euroopassa on enää vanhakantaisen translain kannalla. Uusi translaki parantaa transihmisten itsemääräämisoikeutta ja poistaa edellytyksen lisääntymiskyvyttömyydestä.

Seuraavaksi laki etenee eduskunnan suureen saliin. Vetosin eilen kaikkiin kansanedustajakollegoihin, että keskustelu laista pysyy asiallisena. Kyse on monelle transihmisille, muunsukupuoliselle ja mahdollisesti heidän läheisilleen herkästä ja henkilökohtaisesta asiasta. 

Liikenne- ja viestintävaliokunta sai valmiiksi mietintönsä uudesta postilaista ja sitä ehdittiin jo käsittelemään suuressa salissa. Samoin tekijänoikeuslain käsittely etenee valiokunnassa.

Uuden postilain tarkoitus on turvata valtion omistaman Postin toiminta, joka on ollut suuressa murroksessa. Kirjemäärä on vähentynyt lähes 70 prosenttia 2000-luvulla. Syynä on sähköisen viestinnän kehittyminen, joka on vienyt elintilaa tavalliselta kirjepostilta. 

Uusi postilaki mahdollistaa vuoropäiväjakelun, jonka avulla päiväjakelu pystytään järjestämään kustannustehokkaasti niillä kaupunkialueilla, joissa sanomalehdet jaetaan seitsemänä päivänä varhaisjakeluna. Postin henkilöstön kannalta tärkeintä kuitenkin on, että siirtyminen vuoropäiväjakeluun mahdollistaa henkilöstön kokopäivätyön postinjakelussa.

Siirtyminen vuoropäiväjakeluun ei kuitenkaan vaikuta kirjeiden kulkunopeuteen. Tämä oli valiokunnalle erityisen tärkeää ja painotimme mietinnössä sitä, että uusi postilaki ei saa vaarantaa kansalaisten tiedonsaantioikeutta. Kyse on kansalaisten perusoikeudesta saada hänelle kuuluvaa viranomaistietoa ajallaan. Kirjoitin enemmän postilain uudistuksesta Facebook-sivuillani ja puhuin siitä myös suuressa salissa. Puheen pääset lukemaan tästä

Viikon iloisin työtehtävä oli kuitenkin Hämeenlinnan Kirkonkulman koulun kuudesluokkalaisten vierailu eduskunnassa. Oli kiva päästä kertomaan kansanedustajan työstä ja eduskunnasta lapsille, joiden kanssa keskustelimme niin eduskuntatalon historiasta kuin toiveista Hämeenlinnan kehittämisen suhteen (skuuttiparkkeja ja ulkoliikuntapaikkoja on liian vähän!). Oli myös ilahduttava kuulla, että koululaiset olivat opettajansa johdolla valmistautuneet vierailuun tutustumalla eri puolueisiin. Lapsille vierailun vetonaula taisi kuitenkin olla pater noster -hissi, joka on kieltämättä hauska näky! Kiitos, kun kävitte vierailulla!

Muistutuksena myös, että meillä on torstaina 9.2. klo 18-20 vierailuaika suuremmalle ryhmälle. Jos olet kiinnostunut vierailusta eduskuntatalossa, niin ole rohkeasti yhteydessä avustajaani Mikko Vesteriseen (mikko.vesterinen(a)eduskunta.fi).

Tällä  viikolla ehdin myös vierailemaan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Atte Harjanteen kanssa Lahdessa, jossa vierailimme vesihuoltoyhtiö Lahti Aquan tiloissa. Oli erittäin mielenkiintoista tutustua yhtiön toimintaan ja nähdä, miten Salpausselän arvokkaista pohjavesivarannoista huolehditaan ja vesistöt pidetään puhtaana. Kiitos vaikuttavasta työstänne puhtaan veden eteen!

Matka Lahti Aquan vierailulta jatkui Lahden Vihreiden vaalikahveille Kahiwa Malskiin, jossa oli kivasti sekä ehdokkaita että paikallisia aktiiveja. Kunnon vaaliporinaa riitti Evon tiedekansallispuistosta, koulutuksesta ja peruskoulusta, kulttuurista, ilmastosta, luontokadosta, vaalikauden lopun lainsäädäntötyöstä ja hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.

Vaalikauden loppu näkyy siinäkin, että eduskunnan erilaiset ryhmät kokoontuvat viimeisiä kertoja. Puheenjohtamani Monimuotoiset perheet -ryhmä kokoontui menneellä viikolla viimeistä kertaa. Ryhmä on ollut monessa mielessä yksi henkireikä kiireisen eduskunta-arjen keskellä, kun on päässyt keskustelemaan itselle tärkeistä aiheista asiantuntevan verkoston kesken. Suuri kiitos vielä koko ryhmälle ja erityisesti Monimuotoiset perheet -verkostolle ja mahtavalle Anna Moringille, joka on ollut kantava voima ryhmän toiminnassa! Toivottavasti pääsemme jatkamaan yhteistä työtä monimuotoisten perheiden eteen myös jatkossa! 

Tulevalta viikonlopulta toivon aurinkoa ja hyviä ulkoilusäitä, hyvää viikonloppua kaikille!

Ps. Sunnuntaina kampanjatukiryhmän tapaaminen, laita viestiä jos haluat mukaan.

-Mirka