Tällä viikolla eduskunnassa käsiteltiin hallituksen esitystä (HE177/2021) valtakunnallisesta tutkimustietovarannosta, jolla edistetään tieteen avoimuutta, vaikuttavuutta ja tutkimusjulkaisuprosessien läpinäkyvyyttä. Tieteen avoimuus ja läpinäkyvyys ovat entistäkin tärkeämpiä arvoja aikakaudella, jolloin disinformaatio ja salaliittoteoriat, esimerkiksi koronarokotuksista, leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Myös monet tiedeyhteisöt ovat kiittäneet esityksestä.
Valtakunnallisen tutkimustietovarannon tavoitteena on vähentää tutkijoiden hallinnollista työtä, kun tutkimustietovarantoa voi hyödyntää esimerkiksi rahoitushakemuksiin ja rahoituksen raportointiin liittyvissä työtehtävissä. Lisäksi esityksen tavoitteena on vahvistaa tiedon avoimuutta ja julkaisuprosessien läpinäkyvyyttä, jotka lisäävät kansalaisten luottamusta tutkittuun tietoon, kun tieto on paremmin saatavilla. Tutkitun tiedon siirtyminen avoimeksi ei kuitenkaan saa tarkoittaa tutkijoiden maksuttoman työn lisääntymistä.
Jo nyt iso osa tutkijoista työskentelee jaksamisensa äärirajoilla. Monet tekevät samaan aikaan tutkimus-, opetus- ja vapaaehtoistyötä niin kansallisissa kuin kansainvälisissä tieteellisissä yhteisöissä. Tutkijoiden kuormittuneen työtilanteen takia meidän on jatkokäsittelyssä varmistettava, että esitys tietovarannosta aidosti vähentää tutkijoiden hallinnollista ja päällekkäistä työtä. Suomalainen tutkimus ei voi nojata tutkijoiden venymiseen äärirajoille, vaan meidän on tehtävä toimia, joilla tutkijat pystyvät keskittymään tärkeimpään: tutkimukseen, opetukseen ja tutkimustiedon jakamiseen.
Suomalainen tutkimus on vetovoimaisinta ja vaikuttavinta vain silloin, kun tutkimustoimijat voivat hyvin ja heillä on riittävästi resursseja tutkimustyön tekemiseen.
Digitaalisten palveluiden lisääntyminen ei myöskään saa vaarantaa fyysisten kirjastojen olemassaoloa, kattavuutta tai laatua. Nyt esitetyssä tietovarannossa on ainoastaan vuoden 2011 jälkeiset tutkimukset ja julkaisut. Tämän ulkopuolelle jää valtava määrä tutkimuksia ja julkaisuja, joista useat ovat olemassa ainoastaan painettuina versioina.
Kirjastoilla on näiden tietojen ylläpitämisessä merkittävä rooli. Digitalisaation seurauksena kirjastojen ja heidän henkilökuntansa roolia pitäisi uudistuksen myötä ainoastaan vahvistaa, sillä kirjastoilla on usein paras osaaminen tietohallintajärjestelmien teknisessä käytössä, ylläpidossa ja kehittämisessä.
Kirjastot ovat kansakunnan muisti. Tätä muistia meidän on vaalittava myös digitalisaation edetessä.
Monet tiedeyhteisöt ovat esittäneet huolensa tietovarannon vaikutuksista tutkijoiden tietosuojaan ja yksityisyyteen. Huoli on täysin oikeutettu, sillä tutkijoihin kohdistuva häirintä ja maalittaminen ovat valitettavasti lisääntyneet sosiaalisen median aikakaudella. Tietosuojan varjeleminen on tärkeätä tutkimustiedon väärinkäytön ehkäisemiseksi ja estämiseksi.
Tämän takia on hyvä, että lakiesitys antaa tutkimustoimijoille oikeuden tietojen luovuttamiseen, mutta ei velvoita siihen. Esityksen jatkotyöstössä pitää kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota tietovarannon väärinkäytön estämisen ja ehkäisemisen parantamiseksi, jotta tutkijat voivat kokea tietovarannon turvalliseksi työskentely- ja viestintäalustaksi.
Kirjoitus pohjautuu 19.10.2021 pitämääni puheeseen eduskunnan täysistunnossa.