Politiikka on vuoristorataa, johon kuuluu ylä- ja alamäkiä. Tämä työviikko kuuluu ehdottomasti tämän kauden parhaisiin. 

Keskiviikkona eduskunta hyväksyi vihdoin maahamme uuden translain, joka korjaa vanhan lain ihmisoikeusloukkaukset ja vahvistaa transihmisten itsemääräämisoikeutta. Translain äänestystulos oli sekä helpotus että iloinen yllätys, sillä ennen äänestystä ei ollut täyttä varmuutta siitä, meneekö laki edes läpi. Lopulta suuri sali äänesti varsin selkeästi lain hyväksymisen puolesta äänin 113 – 69. Vihreät äänestivät yhtenäisesti lain puolesta ja teimme hallituksessa sekä valiokunnissa ison työn, jotta laki saatiin vietyä läpi eduskunnan lainsäädäntökoneistosta. Helppoa se ei ollut, mutta todellakin sen kaiken työn arvoista.

On hyvä muistaa se tosiasia, että nyt käsittelyssä oleva translakiesitys on laajasti eri alojen asiantuntijoiden kannattama. Yksittäisten asiantuntijoiden vastustavat näkemykset on siis hyvä pitää siinä mittakaavassa, missä ne ovat. Translain hyväksymistä ovat kannattaneet esimerkiksi Lääkäriliitto, eduskunnan oikeusasiamies ja Suomen Psykiatriyhdistys. 

Korjattavaakin lakiin jäi. Seuraavaksi meidän on vahvistettava lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta omaan sukupuoleensa ja mahdollistettava juridinen sukupuolen vahvistaminen myös alaikäisille. Tämän epäkohdan nostivat esille valiokunnan kuulemisissa muun muassa HUS, yhdenvertaisuusvaltuutettu, tasa-arvovaltuutettu, lapsiasiainvaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto, Ihmisoikeuskeskus, Väestöliitto, Psykologiliitto, transjärjestöt, Amnesty, Seta, Intersukupuolisten ihmisoikeudet ry, Monimuotoiset perheet -verkosto sekä Suomen evankelisluterilainen kirkko.

Onneksi eduskunta hyväksyi lausuman, että valtioneuvosto jatkaa säädösmuutosten arviointia ja valmistelua alaikäisten itsemääräämisoikeuden osalta. Euroopassa on jo 17 maassa mahdollistettu sukupuolen juridinen vahvistaminen myös alaikäiselle ja tämä pitäisi sallia Suomessakin. Koko puheeni translain puolesta pääset katsomaan tästä.

Lisää iloisia uutisia saatiin torstaina, kun hallitus päätti suojella Vihreiden aloitteesta noin 30 000 hehtaaria Metsähallituksen alaisia valtion metsiä ympäri Suomea. Tämä on todella hieno ja iso uutinen, sillä kyseessä yksi suurimmista metsien suojelua koskevista päätöksistä koko 2000-luvulla. Pinta-alaltaan se vastaa yli Helsingin kokoista metsäaluetta ja suojeltavia metsäkohteita on yli 50 – puhumme siis valtavasta määrästä suojeltua metsää!

Hämeessä suojellaan 48 hehtaaria metsää Lopen Rautasuon alueelta läheltä Komion luonnonsuojelualuetta sekä Hämeenlinnasta 98 hehtaaria metsää Pitkämäen alueelta. Pitkämäessä sijaitsee esimerkiksi Ilveksenreitti, joka on jo nyt koko perheen suosittu patikointikohde. Näillä suojelupäätöksillä luomme uskoa tulevaan ja uskoa siihen, että luontokadon suunnan voi kääntää. Nyt nämä alueet turvataan paitsi metsän asukeille myös tuleville sukupolville.

Lisäksi eduskunnan täysistunto käsitteli valtioneuvoston tasa-arvopoliittista selontekoa, jonka käsittelyssä nostin esille lapsiperheköyhyyden vähentämisen tärkeyden sekä lapsettomuushoitojen saatavuuden parantamisen. Pienentämällä sukupuolten välisiä palkkaeroja pystymme myös ehkäisemään lapsiperheköyhyyttä, josta kärsii arvioiden mukaan noin kymmenen prosenttia kaikista alaikäisistä lapsista. Puolessa näistä perheistä on työssäkäyviä huoltajia, joista monet ovat yksinhuoltajia tai heikossa työmarkkina-asemassa muuten. Eriarvoisuus ja hyvinvointierot kasautuvat Suomessakin ylisukupolvisesti, ja tämä kehityskulku on katkaistavissa. 

Lapsettomuuteen liittyviin tasa-arvokysymyksiin valiokunta kiinnitti vakavaa huomiota, sillä lapsettomuus on Suomessa kasvanut viime vuosikymmenen aikana erityisesti vähemmän koulutetuilla ja pienituloisilla ihmisillä. Taloudelliset huolet ja esimerkiksi hedelmöityshoitojen suuret kustannukset voivat lykätä perheen perustamista ja pahimmillaan estää lapsen saamisen kokonaan. Näin ei saisi olla. 

Suomessa jokaisella tulee olla mahdollisuus toteuttaa lapsitoiveensa. Hedelmöityshoitojen tulee olla kaikkien saatavilla, työelämästä pitää tehdä lapsiystävällisempi, ja hedelmällisyystietoisuus tulee lisätä osaksi terveystiedon opetusta. Lisäksi ei-kaupallinen sijaissynnytys olisi laillistettava Suomessa. Koko puheeni pääset katsomaan tästä.

Salityöskentelyn ohella aktiiviset tapaamiset ja vierailut jatkuvat eri yhteistyötahojen kanssa. Maanantaina oli kiinnostavaa päästä Hämeen Liiton järjestämään USA-Suomi -seminaariin, jossa puhujana oli suurlähettiläs Mikko Hautala. Hautala kertoi mielenkiintoisella tavalla Yhdysvaltojen kumppanuuden merkityksestä Suomelle ja Euroopalle, joka on näinä aikoina vielä entistäkin tärkeämpi. 

Maailmanpoliittiset aiheet jatkuivat tiistaina, kun tapasin Lääkärien sosiaalinen vastuu -järjestön Kati Juvaa Kiinan eettisesti ongelmallisesta ja laittomasta elinsiirtobisneksestä. Järjestö toivookin, että matkustaminen Kiinaan elinsiirtoihin kiellettäisiin tulevaisuudessa lailla, sillä maan elinsiirtobisnekseen kuuluu niin paljon kyseenalaisia toimintatapoja, ettei sitä voi pitää millään mittareilla eettisenä. Kansalaisten lähtemistä elinsiirtoon Kiinaan ovat rajoittaneet jo esimerkiksi Taiwan, Israel, Espanja, Italia, Norja ja Kanada.

Kiinnostava ja antoisa tapaaminen oli myös Parisuhdekeskus Katajan ja heidän yhteistyökumppaneidensa tapaaminen, josta tämän viikon viikkoblogin kuvakin on napsaistu. Hyvää ja tärkeää keskustelua erilaisten parisuhdepalveluiden merkityksestä osana ihmisen ja perheen hyvinvointia. Hienoa päästä tekemään yhteistyötä parisuhde- ja ihmissuhteiden teemojen äärellä jatkossakin!

Viikon iloisin tapaaminen oli kuitenkin oman Maanpuolustuskurssini vierailu eduskunnassa. Minä ja kansanedustajakollega Petri Huru, joka oli kanssani samalla kurssilla, kerroimme kurssikavereille arjestamme eduskunnassa ja teimme lopuksi perinteisen kierroksen eduskuntatalossa.

Jos sinua kiinnostaa vierailu eduskunnassa, niin ensi viikolla siihen aukeaa ensiluokkainen mahdollisuus. Olemme varanneet ensi viikon torstaille 9.2. klo 18:00 – 20:00 vierasryhmäajan, jossa on vielä hyvin tilaa. Jos olet kiinnostunut osallistumaan vierailulle, olethan sähköpostitse yhteydessä poliittiseen avustajaani Mikko Vesteriseen (mikko.vesterinen(a)eduskunta.fi).

Tänään on siis jäljellä kahdeksan viikkoa vaaleihin. Työtahti eduskunnassa ehkä hiipuu, mutta maakunnassa se vain kiihtyy. Onneksi viikonloppuna on edessä Runebergin päivä, jolloin päästään korkkaamaan virallisesti tämän vuoden ensimmäiset kausiherkut – tästä se vuodenkierto jatkaa taas kohti kesää!

Mirka