Maakunta-maanantain aamupäivä kului Kiipulassa maakuntavaltuuston kokouksessa. Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät ry palkittiin kokouksessa Hämeen liiton kulttuuristipendillä. Ryhmä tekee arvokasta työtä Suomen ja Hämeen historian hyväksi, kiitos siitä ja onnittelut huomionosoituksesta.
Maanantaina vietettiin myös kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää, jonka vuoksi kampanjoimme illalla Hämeenlinnassa #valoaeiväkivaltaa -tapahtuman muodossa. Kanta-Hämeen Nytkis järjesti tapahtumia Hämeenlinnan lisäksi Riihimäellä ja Forssassa. Tämän vuoden teemana oli “Jokaisella on oikeus tukeen” ja tapahtumat järjestettiin vakavasta aiheesta huolimatta hyvässä hengessä yhteistyöllä.
Tiistaina eduskuntaan perustettiin Monimuotoiset perheet -ryhmä ajamaan kaikkien perheiden yhdenvertaisuutta. Toimin ryhmän perustamiskokouksen koollekutsujana ja minut valittiin myös ryhmän puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Jussi Saramo (vas.) ja mukana on lisäksi kansanedustajia, avustajia ja työntekijöitä eri puolueista.
”Ryhmän tavoitteena on edistää monimuotoisten perheiden huomioimista poliittisessa päätöksenteossa. Lähtökohtana on, että lapselle hänen oma perheensä on tärkeä ja ainutlaatuinen perhemuodosta riippumatta.”
Yli kolmasosa suomalaisista perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia. Ryhmän tavoitteena on edistää näiden perheiden ja perhesuhteiden huomioimista poliittisessa päätöksenteossa. Lähtökohtana on, että lapselle hänen oma perheensä on tärkeä ja ainutlaatuinen perhemuodosta riippumatta. Ryhmä tulee tekemään tiivistä yhteistyötä Monimuotoiset perheet -verkoston kanssa.
Yleinen käsitys on, että laki kohtelee kaikkia perheitä samalla tavalla. Päätöksenteon taustalla on kuitenkin tyypillisesti melko kapea käsitys perheestä. Jo valmisteluvaiheessa tulee selvittää, miten tulevat uudistukset ottavat huomioon esimerkiksi uusperheet, sateenkaariperheet ja sijaisperheet. Ensi vuonna ryhmä keskittyy erityisesti lapsiperheellistymisen esteiden purkamiseen.
Täysistuntossa tiistaina käytiin pitkä keskustelu valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2020 – 2023. Lähetekeskustelussa oli myös vuoden 2020 talousarvioesitystä täydentävä esitys. Talousarvioesitystä täydennettiin esimerkiksi panostamalla osaavan työvoiman saatavuuteen ja veteraanien palveluihin sekä etuuksiin. Muita panostuksia ovat muun muassa lisäykset rauhanjärjestöjen toiminta-avustuksiin ja ympäristöjärjestöjen avustuksiin.
Tunne rintasi ry ja Rintasyöpäyhdistys ry järjesti keskiviikkona aamiaistilaisuuden, jossa keskusteltiin rintasyövästä ja syöpähoidon yhteiskunnallisesta merkityksestä. Aamiaistilaisuuden viesti oli selvä: muista tutkia rintasi joka kuukausi, ne voivat olla kuukauden tärkeimmät minuutit!
Tällä viikolla oli myös toinen #Liikenne12 -ohjausryhmän kokous. Parlamentaarinen ohjausryhmä kokoustaa vastedes parin viikon välein, tavoitteenaan lisätä liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä ja määrittää liikennejärjestelmää koskevat tavoitteet.
Valiokunnissa, kuten myös täysistunnoissa, käsiteltiin tällä viikolla erityisen teknisluonteisia esityksiä. Esimerkiksi liikenne- ja viestintävaliokunnassa käsiteltiin koko kulunut viikko hallituksen esitystä liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Lain tekniset ja lähinnä muuttuneisiin säädöksiin liittyvät viittaukset vaativat vahvaa asiantuntijuutta, jonka vuoksi valiokuntien asiantuntijakuulemiset ovat äärimmäisen tärkeä työkalu lainsäätäjälle. Niitä on tälläkin viikolla ollut rutkasti.
Perjantaille tuli mukava piritys päivään, kun valiokunnan kokous oli odotettua lyhyempi ja ehdin kirjailijakahveille. Kirjailijoita oli paikalla vaikka kuinka ja edustajat saivat mukaansa kirjakassit. Omaan kassiini oli eksynyt muun muassa tuoreen Finlandia voittaja Pajtim Statovcin teos Bolla. Kiireisen arjen keskellä sydämen sivistys ja ihana runohetki toi valoa marraskuun harmauteen.
P.S. Operaatio Mekko on nyt siinä pisteessä, että viimeisetkin laskokset, rypytykset ja sovitukset on tehty. Mekko on siis valmiina ensi viikkoon. Lopputuloksen näet viimeistään suorassa lähetyksessä presidentinlinnasta itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla.