Aluevaalit on käyty ja uusi aluevaltuusto on valittu. Näissä vaaleissa kansa valitsi päättäjänsä ensisijaisesti kotipaikan, sote-osaamisen sekä aiemman poliittisen kokemuksen perusteella. Helsingin Sanomissa Junkkari julisti nämä jo pienkuntavaaleiksi, osittain osuva arvio sekin. Keskuskaupunkien ylivallalla pelottelu ei toteutunut, se oli turhaa uhkakuvien maalailua, sillä aluevaltuutettu on vastuussa kaikista alueen asukkaista ja heidän palveluistaan, omasta postinumerostaan riippumatta. Toisille puolueille nämä vaalit olivat paluu juurille ja toisille uusi aluevaltaus – joka tapauksessa ensimmäistä kertaa Suomen historiassa kansalaiset valitsivat suoralla vaalilla oman hyvinvointialueensa päättäjät.
Vihreille povattiin vaalitappiota, koska Helsinki ei ollut mukana näissä vaaleissa. Maakuntien vihreät kuitenkin näyttivät, että pärjäämme kyllä ilman suuria kaupunkeja – vihreä politiikka on aika erilaista metropolialueella kuin maakuntakeskuksissa tai seutukunnissa. Vihreät ydinarvot ovat samat, keinovalikoima ja paikalliset olosuhteet vaan vaihtelevat. Vihreitä löytyy kaikissa vihreän eri sävyissä, eikä meitä saa ahdettua samaan muottiin, vaikka muiden yritys toisinaan on melkoinen.
Ylen Politiikka Suomi -sarja tarjoaa herkullisen kattauksen ja läpileikkauksen eri puolueiden historian kaareen sekä siihen, mistä on lähdetty ja missä tänä päivänä ollaan. Jos et vielä ole sarjaa katsonut, suosittelen lämpimästi!
Vihreille nämä vaalit olivat haastavat, sillä nyt punnittiin ensimmäistä kertaa sosiaali- ja terveyspoliittisia linjojamme ja osaamistamme. Sote ei ole vieras tai kaukainen asia vihreille, onhan aivan puolueen alkujuurilta asti arvoina ollut yhdenvertaisuus ja heikompien puolustaminen. Vaaliohjelma on laaja ja väitteistä huolimatta siellä on mukana paljon muutakin kuin mielenterveyspalvelut, ja ilmastonmuutoskin mainittiin vihoviimeisenä. Lastensuojelun osuutta kehuttiin vaaliohjelmista uskottavimmaksi, kokemusasiantuntijoilta saatuna palaute oli erityisen merkityksellistä
Vihreän talouspolitiikan kulmakivenä on talouden uudistaminen niin, että se mahtuu ympäristön kantokyvyn mukaisiin raameihin. Tätä viestiä valitettavan moni ei vieläkään halua kuulla, mutta kylmä tosiasia on kuitenkin: ainoan planeettamme kantokyky on rajallinen ja ylikulutus on saatava käännettyä kestävän kehityksen suuntaan. Mitä nopeammin, sen parempi.
Ilmastonmuutokseen varautuminen ja sen vaikutukset kansanterveyteen on huomioitava hyvinvointialueilla, koska ilmastonmuutos ja sään ääriolosuhteet vaikuttavat jo nyt sote-palveluihin ja pelastustoimeen. Suomen lääkärijärjestöt julistivat yhteisesti ilmastohätätilan vuosi sitten ja vaativat ilmasto- ja kestävyystoimien vauhdittamista.
Luonnon terveysvaikutuksista on paljon tutkittua tietoa, samoin kulttuurin ja liikunnan vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Hyvinvoinnista ei siis voida puhua ilman että puhutaan luonnosta ja kulttuurista. Kasvavista sotekuluista puhuttaessa on muistettava myös kaikki ne tekijät, joilla on suotuisa vaikutus terveyteen ja ihmisen toimintakykyyn. Ennaltaehkäisy tulee aina halvemmaksi kuin korjaaminen – tämä pitää paikkansa niin ihmisen terveyden kuin ilmastonmuutoksen ja luontokadon suhteen. Luontoon, liikuntaan ja kulttuuriin tehdyt panostukset maksavat itsensä takaisin euroissa ja elämänlaadussa mitattuna.
Hyvinvointialueella on nyt tuhannen taalan paikka uudistua ja tuottaa enemmän hyvinvointia samoilla resursseilla. Tarvitsemme riittävästi rohkeutta tehdä asioita uudella, inhimillisemmällä tavalla. Se on sekä asukkaiden että henkilöstön etu ja tähän muutokseen tarvitaan mukaan meitä kaikkia.
Kirjoitus on julkaistu 29.1.2022 Hämeen Sanomissa.