Koronavirus koskettaa tavalla tai toisella meistä ihan jokaista. Erityisen vaikean tilanteen edessä ovat ne suomalaiset yritykset, jotka kamppailevat nyt olemassaolostaan. Kun yhteiskunta käytännössä pysähtyy näkymättömän vihollisen edessä, voittajia ei ole. Tarvittavat resurssit ja erityinen tuki on kohdistettava sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
Kukaan ei saa pudota tyhjän päälle keskellä pandemiaa, eikä kenenkään hoito saa jäädä rahapulasta kiinni. Poikkeukselliset olot vaativat poikkeuksellisia toimia ihmisten terveyden, turvallisuuden ja toimeentulon takaamiseksi. Tähän hallitus on lisätalousarviossaan vastannut yhdellä Suomen historian suurimmista talouspaketeista, joka sisältää laajoja toimia myös yrittäjien avuksi.
Yrittäjän henkilökohtainen toimeentulo kriisin aikana pyritään turvaamaan työttömyysturvaoikeutta laajentamalla ja yksinyrittäjiä tuetaan suoraan yritystoiminnan juoksevissa kuluissa. Lisäksi Business Finlandilta ja ELY-keskuksilta on haettavissa kehittämistukea liiketoiminnan häiriötilanteisiin. Ohjeistukset tarkentuvat jatkuvasti ja yrittäjäjärjestöt ovat yrittäjiä koskevan viestinnän sekä neuvonnan eturintamassa.
Myös kunnat ja kaupungit ovat lähteneet tukemaan yrityksiä koronan aiheuttaman haitan vähentämiseksi. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunki päätti luopua laskujen perinnästä kahdeksi kuukaudeksi ja pidentää tarvittaessa laskujen ja vuokrien maksuaikaa kaupungin yrittäjäasiakkaiden osalta. Kannustan jokaisen hämäläisen kunnan valmiusryhmää etsimään omaan kuntaan sopivia tukitoimia yrittäjien ahdingon helpottamiseksi. Mahdollisuudet tukitoimiin ovat eri kunnissa erilaisia, mutta yrittäjien tukeminen kriisin keskellä kannattaa pidemmällä aikavälillä.
On huolehdittava, että yrittäjät saavat taloudellisen tuen lisäksi myös tukea henkiseen jaksamiseen kriisin keskellä. On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka yksittäiset kansalaisetkin ovat lähteneet mukaan yrittäjiä tukeviin kampanjoihin, kuten #tuepaikallista, #autapientä ja #viljelijäeipysähdy. Haluan myös kiittää niitä yrityksiä, jotka paitsi mukautuvat koronan aiheuttamaan haasteeseen ovat myös osa sen ratkaisua. Näitä esimerkkejä löytyy meiltä Hämeestäkin aina suojavarusteiden valmistuksesta perheiden ruokahuollon turvaamiseen.
Akuuttien toimien lisäksi on koko ajan varauduttava myös kriisin jälkeiseen aikaan. Koronaviruksen jättämiä jälkiä hoidetaan vielä pitkään. Pidetään huoli omasta ja toisten hyvinvoinnista noudattamalla annettuja ohjeita. Selviämme tästäkin, yhdessä.
Kolumni on julkaistu ensimmäisenä Hämeen Yrittäjien ”Hämäläinen vallankahvassa” -blogissa.